tiistai 7. elokuuta 2012

Tervehdys blogin lukijat!

Terveisiä täältä jostakin! Olen mukana sotilaspastorina ampumaleirillä. Sodan tarpeellisia taitoja alokkaiden kanssa olemme täällä harjoittelemassa siinä suuressa toiveessa, ettei niitä taitoja koskaan tarvittaisi. Elämme yhä aikaa, jolloin voimaa tarvitaan ehkäisemään voiman käyttöä. Elämme toivossa, että sekin aika koittaa, jolloin pienet ja suuret ihmisryhmien välit selvitellään yhteisymmärryksen ja sovun merkeissä. Sotilaspapit muistuttavat omassa ilosanoman julistustyössään armeijassa, että meidän tulee elää jalat maassa ja pää taivaassa. Uskoen ja luottaen Jumalaan ja rohkeasti työtä tehden yhteisen hyvän tulevaisuuden rakentamiseksi.
Niin tulee elää myös seurakunnassa. Uskoen ja toivoen. Sovussa ja anteeksi annon hengessä. Kirkkoherran tehtävä on valvoa, että tämä henki toteutuu kaikilla seurakunnan tasoilla. Erityisesti työyhteisön vapautunut ja hyvin hengittävä ilmapiiri kantaa hyvää hedelmää kaikkeen seurakunnan toimintaan.
Elämä on jatkuvaa kilvoittelua siinä kuinka pystymme omalla toimillamme tuomaan taivaallista henkeä ja olotilaa omilla toimillamme toisten hyväksi. Siinä kilvoittelussa ja mallin haussa katseiden tulee suuntautua oikeaan päin. Katse oikeaan päin! Katse kohti Kristusta!

Siunausta sinulle täältä metsien keskeltä toivottaen, Matti