Tänään keskiviikkona avautuu Kallaveden seurakunnan kirkkoherran vaalin vaalikone. Oikein hyvä tapa saada näkyvyyttä koko vaaliprosessille. Itselleni jäi eriotyisesti mieleen kysymyksistä se, jossa vaalikoneen kysymyksissä esitetyillä vaihtoehdoilla tulisi osoittaa ne keinot, joilla säästetään 700 000 euroa kymmenessä vuodessa Kallaveden seurakunnan menoista. Valitettavasti se vaalikoneen keinoluettelokaan ei riitä oikean ja parhaan tavan säästää löytämiseksi. Seurakunnan luottamushenkilöiden ja työntekijöiden on yhdessä pystyttävä ensiksi sopimaan se tapa, jolla todelliset keinot säästää tutkitaan. Sen jälkeen valittava mahdollisimman vähän seurakunnan ydintoimintoihin lamaannuttavasti vaikuttava säästökeinojen valikoima. Raha ja taloudelliset tosiasiat ovat nyt pienentyvien budjettien aikana merkittävästi esillä seurakunnan toimintaa suunniteltaessa.
Olennaisen tärkeää on pitää mielessä, että itse asia pysyy innoituksemme ja toimintamme kulmakivenä. Sitä olenkin miettinyt paljon tämän kirkosta eroamisen vilkkaina viime vuosina, että miten saisimme seurakuntalaiset päinvastoin palavasti innolla puolustamaan omaa rakasta kirkkoaan, siitä luopumisen sijaan. Yleisestä keskustelusta saa jopa sellaisen käsityksen, että kirkosta luopuminen on jollain tavalla trendikästä ja osoittaa itsenäistä ajattelua. Se mitä äidit ja isät ovat työllään ja taistelullaan rakentaneet vuosisatoja luovutetaan yhtä suurella harkinnalla, kuin puhelinoperaattoria vaihdettaessa.
Kovat sanat ja tälläiset kärjistykset eivät auta tilanteen korjaamiseksi. Jeesuksen tapa toimia oli rakkautta ja armoa täynnä. Meidän tulee siis rakastaa isien perinnöstä luopuneet takaisin kirkon yhteyteen. Olen vakuuttunut, että syvällä sisimmässään he sinne kaipaavat. Kirkkoa paljon arvostellaan epämääräiseksi kaukaiseksi instituutioksi. Kritiikki täytyy ottaa rakentavasti vastaan. Kaikki ihmiset täytyy toivottaa tervetulleeksi jalostamaan itse kirkkoa yhä rakkaammaksi ja läheisemmäksi mahdollismman kaikille. Tärkeä havainto on siinä, että kirkonjäsenenä rakennat kirkkoa joka paikassa missä vaikutat omaan ja toisten elämään. Kirkon elämä ei ole erillistä elämää vaan itse elämää. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on edustuksellisen demokratian kautta johdettu kansan kirkko. Siinä on paljon kehitettävää, mutta saamme olla ylpeitä vuosisatoja uskon ja rakkauden hengessä rakennetusta kansamme hengellisen elämän kivijalasta.
Joka paikassa elämän eri tahoilla säästetään ja supistetaan. Joskus sellainen kehitys voi olla tervehdyttävääkin, jotta asian ydin tulisi esille. Seurakunnan jäsenyyden ydin on myös sitä, että jokaisen sukupolven on kannettava huolta tulevan polven mahdollisuuksista elää hyvin. Millaisessa Suomessa lapsemme elävät vuonna 2212? Onko kirkko edelleen silloin keskellä kylää?
Täällä Hirvijärven leirikeskuksessa maalaiturilla on suuri risti ja pelastusrengas vierekkäin. Kaksi pelastuksen välinettä vierekkäin. Elämme jalat maassa ja pää taivaassa. Järveen hukkuvalle heitämme pelastusrenkaan ja elämään hukkuvalle näytämme ristin pelastuksen ja toivon merkkinä. Joka päivä on syytä miettiä minkä varassa me elämme ja mikä meidät pelastaa. Eletään toisiamme armahtaen ja jumalaan turvaten.
